Nörttiparodiaa parhaimmillaan

Maniac Mansion (NES)

Mitä sanoisit, jos kaverisi pyytäisi sinut mukaan pelastamaan cheerleader tyttöystäväänsä aamu kolmen aikaan hullun tiedemiehen kartanosta? Entäpä jos sotketaan tapaukseen vielä vihreä maailman herruutta tavoitteleva meteoriitti, eläkkeelle jäänyt intoileva sairaanhoitaja, räjähdysherkkä ydinreaktori sekä pari lemmikki-alienia. Kuulostaako hyvältä? No ei kuulosta! Tässä vaiheessa viimeistään juttu alkaa haiskahtaa teini-kauhuleffan parodialta - ja sitähän se tietysti onkin!  

Näistä pähkähulluista aineksista syntyi vuonna 1987 LucasFilm Gamesin ja Jalecon julkaisema Maniac Mansion seikkailu, joka käännettiin Amerikan- ja Euroopan NES:ille vuonna 1990. Peli on mainio osoitus siitä kuinka tuskallisen vaikeita mutta koukuttavan viihdyttäviä 'osoita ja klikkaa'-pelejä tehdään. Hahmovalinnasta riippuen peli sisältää monta täysin erilaista loppua, jonka vuoksi pelinautinto pysyy huipussaan useamman läpäisykerran ajan. 

Nyt siellä kotikatsomoissa siis nörttilasit silmille ja popcornit kainaloon, sillä tänään otetaan selvää mitä Maanisella Kartanolla on nykypäivän pelaajalle tarjottavana!

Viihdyttävää jakomielisyyttä

Vaikka kidnapatun tyttöystävän Sandy Pantzin pelastustehtävä kuuluisi ennen kaikkea poliisille, on päähenkilö Dave Miller niin umpityhmä teini että päättää koota pelastusjoukot omista riveistään. Peli alkaa valitsemalla Davelle avustajaksi kaksi kaveria, joista jokaiselta löytyy hahmosta riippuen vahvuuksia tai heikkouksia. Nämä ominaisuudet vaikuttavat siihen, millä ratkaisumallilla pelin voi viedä loppuun. 

Jos sattuisit kysymään, voiko alkuvalinnan tehdä väärin, voit olla huoletta. Millä tahansa kokoonpanolla on mahdollisuus voittaa. Kuitenkin Maaninen Kartano tarjoilee monta muuta tapaa pilata omat mahdollisuutensa, joten parasta on luottaa pelin paristomuistiin ja tallentaa usein.

Jokainen loppuratkaisu nivoutuu yhden hahmokyvyn ympärille, jolloin toinen hahmoista jää ikään kuin avustajan rooliin. Kenet heistä ottaisitkaan mukaasi pirullisen kartanon syövereihin? Nörttipoju Bernard osaa korjata elektroniikkaa, musikaaliset vahvistukset Syd ja Razor saavat pianon soimaan, valokuvaaja Michaelilla on taiteellista silmää, lehtinainen Wendy kykenee käsikirjoittamaan ja viimeisenä poloinen surffari-dude Jeff, joka osaa ainoana joukosta korjata puhelimia. Dave, joka on perushyvä jätkä eikä osaa mitään erikoista, omistaa onnekseen näin laajakirjoisia taitoja omaavan ystäväjoukon - sillä muuten tämä epätoivoinen yritys olisikin heti alussa tuhoon tuomittu.

Hyvin suunniteltua klikkailua

Maniac Mansonissa liikutellaan kolmea hahmoa vuorotellen ja tutkitaan talon salaisuuksia. Käyttöliittymä on omaperäinen tuon ajan NES-pelille ja luo mahdollisuuksia monenlaisiin ongelmanratkaisuihin. Usean hahmon nopea vaihtaminen ja yhteistyö ovat avain onnistumiseen. Pelin edetessä huomaa, että joku hahmoista jää helposti rooliin jossa tämän ainoa tarkoitus on painaa yhtä nappia. Tästäkin huolimatta kaikkia tiimiläisiä tarvitaan jotta päästään loppuun saakka.

Kartano on täynnä friikkejä huoneita, joita vanhoissa kauhuleffoissa voisi odottaa näkevänsä. Keittiön seinällä seisoo moottorisaha ja veitsiä, joiden viereen on roiskunut verta. Suihkusta löytyy outo muumioitunut ihmisen muotoinen käärö ja kaikki kommunikaatiovälineet ulkomaailmaan ovat yllättäen rikki. Kartanossa on myös muistettava varoa asukkaita, jotka teinit nähdessään kiikuttavat nämä pikimmiten kartanon viheliäisimpään paikkaan: tyrmään. Vangiksi joutuminen ei aina ole huono juttu, mutta hieman epämukavaa se on. Välianimaatiot kertovat proffan suunnittelevan Sandyn aivojen irrottamista tieteen hyväksi, joten pienet hikinorot alkavat jo virrata ystäviemme päässä. Tai sitten ei.

Vakavan rehellisesti sanottuna Maniac Mansion on todella haastava peli. Ei riitä, että peli ei juurikaan selitä mihin monia esineitä pystyy käyttämään tai kuinka juonta tulisi edistää. Maniac Mansion on rakennettu niin, että voit puuhastella pitkään jonkun tietyn asiavyyhdin kimpussa, kunnes huomaat ettei sinulla ole edes ongelman ratkaisuun tarvittavia hahmoja käytössäsi. Pelissä käytetään myös reaaliaikaa hyödyksi, joten osa salaisuuksista ratkeaa vasta kun on kulunut tarpeeksi minuutteja jostain tapahtumasta. Kuinka nämä olisi pitänyt pystyä arvaamaan 80-luvulla, jos ei ollut internettiä eikä Nintendo Hotlinea käytettävissä? Kyllä, pientä sadistista nautintoa pelin tekijöillä on saattanut olla silmäkulmassaan, mutta siitä huolimatta Maniac Mansionin pariin on helppo upota tuntikausiksi.

Epälineaarista mutta maukasta

Toisin kuin monissa muissa NES:in point 'n clickeissä, Maniac Mansionissa ei tarvitse jatkuvasti liikuttaa kursoria alakulman valikoista kuvaruutuun. Peliin on rakennettu pikavalintoja: yhdellä napilla voidaan selata nopeasti vaihtoehdot mitä toimintoa esineeseen voi käyttää. Tämä helpottaa ja nopeuttaa huomattavasti pelaamista. Myös mukana oleviin esineisiin voidaan käyttää pikavalintoja.

Jokainen toiminto koostuu lauseista, joilla eri esineitä ja toimintoja voidaan yhdistellä. Pelaaja voi siis rakentaa esim lauseen "Use Mailbox with CD Player" - oli siitä sitten hyötyä tai ei. Tämä käyttöliittymä tuntuu aluksi oudolta, mutta siihen tottuu hyvin pian. Tiettyjä toimintoja ei saa pikavalintoihin, kuten vaikkapa pull, push sekä turn on/off, joten niitä tulee kokeiltua huomattavasti harvemmin. Usein näitä toimintoja silti tarvitaan. Huomasin pelin edetessä yrittäväni jatkuvasti 'käyttää' radiota tai taskulamppua, kunnes jälleen muistin etteivät ne toimi niin.

Maniac Mansion ei ole missään vaiheessa lineaarinen peli, vaan talossa pystyy tekemään paljon asioita eri paikoissa riipumatta toisistaan. Kaikki talon esineet ja huoneet eivät liity kaikkiin hahmoihin, joten jokaista esinettä ei yhden läpäisyn aikana pysty käyttämään. Tämä lisää sekä mielenkiintoa, että turhautumista. Olisi hauska keksiä mitä kaikkea niillä välineillä pystyy tekemään jotka saa nyysittyä taskuunsa. Usein kuitenkin huomaa yrittävänsä vain turhaan keksiä ratkaisumallia ongelmaan tai esineeseen, mikä ei liity kyseiseen pelikertaan lainkaan.

Maaninen seikkailu pitää sisällään melko brutaaleja ja kyynisellä huumorilla maustettuja kohtauksia, joita kaikkia ei ole sensuroidusta NES-versiostakaan häivytetty. Pelin julkisestikin kohuttu valintamahdollisuus grillata elävä hamsteri mikrossa on jäänyt monelle mieleen. Silti pelissä ei pääse helposti hengestään, vaan yrittämistä ja erehtymistä voi jatkaa hyvinkin pitkään.

Versioissa on eroa

Maniac Mansion NES:ille eroaa muista versioista yllättävänkin paljon. Se, että peliä sensuroitoiin alkuperäisestä PC-versioista on vain yksi muutoksista. Pelin kehittelijät kasasivat Maniac Mansionin pohjaksi aivan uuden pelimoottorin, mitä käytettiin myöhemmin mm. samojen tekijöiden Monkey Island-peleissä. Kuitenkin NES:in käyttöliittymä tuotti haasteita ja tekijöiden oli muutettava sekä grafiikkaa, pelimekniikkaa että sävellettävä musiikit uudestaan. 

Ensimmäinen versio japanilaiselle Famicom-konsolille oli hyvin erilainen ja sisälsi noin 100 merkkiä pitkiä koodeja pelin jatkamista varten. Tämä ei kuitenkaan Amerikan Nintendoa miellyttänyt vaan pelin kehittelyä jatkettiin. USA- ja Eurooppaversio Maniac Mansionista olikin lähempänä alkuperäistä suurine skrollaavine huoneineen ja paristotallennus poisti salasanojen kirjoittamisen vaivat.

Maniac Mansionista tuli hitti ja sille kehiteltiin myös jatko-osa Day of Tentacle, jota ei kuitenkaan käännetty NES-pelaajien iloksi. Maniac Mansion on yksi niistä harvoista NES-peleistä, jotka ilmestyivät pohjoismaissa myös ruotsin kielelle käännettynä. Musiikit pelissä ovat hyvää settiä ja pelintekijät ovat kehittäneet jokaiselle hahmolle oman taustamusiikkinsa. Halutessaan ääniraidan saa myös kytkettyä pois päältä, mikä on hauska ominaisuus jos peliä jatkaa tuntikausia eikä enää jaksa kuunnella saman toistoa.

Jokaisen retroilijan hankinta

Maniac Mansion on hykerryttävää nörttiviihdettä, joka jää pahasti kummittelemaan mielen syövereihin vielä läpäisyn jälkeenkin. Peli on niin hyvä, että sen pariin tahtoo palata uudestaan ja uudestaan. Maniac Mansonin haastavuus ei ärsytä, vaikka jumiin jäätyään voikin kokea turhauttavia hetkiä pyöriessään ympäri kartanoa. Tarina on sen verran absurdi, että se jaksaa naurattaa ja saa kaipaamaan lisää.

Maniac Mansion on yksi NES:in omaperäisimmistä point 'n clickeistä, mitä suosittelen ehdottomasti kaikille hieman hulluista tarinoista ja parodioista pitäville. Varoituksena: voi aiheuttaa riippuvuutta! Kielitaito on ehdoton vaatimus jotta ymmärtää mitä on tekemässä, perus englannilla pärjää hyvin. Maniac Mansionia ei voi suositella mikäli epäjohdonmukainen eteneminen ja jumiin jääminen peleissä aiheuttaa ahdistusta. 

Jos kiinnostuit, lisää viimeistään nyt Maniac Mansion pelattavien retrojen listallesi. Et tule katumaan sen ostamista.